Paljon puhuttanut, kosketus- ja pisaratartuntana leviävä
sikainfluenssa on rantautunut Suomeen. Kaikkien toiveena
lienee selvitä tulevasta flunssa-aallosta terveenä. Oikealla yskimis- ja aivastustekniikalla sekä käsihygienian perusteet
hallitsemalla tämä on myös mahdollista.
Mikrobien leviämistä voidaan vähentää noudattamalla
suojattua yskimis- ja aivastustekniikkaa. Yskitään ja
aivastetaan siis nenäliinaan tai sen puuttuessa vaikkapa
kainalon suuntaan tai käsivarteen. Käytetty nenäliina
pannaan roskiin – ei taskuun! Käsihygieniasta huolehditaan
huolella, usein ja aina yskimisen ja aivastelun jälkeen.
Infektiotorjuntaan kuuluu siis olennaisesti hyvä ja järkevä
käsihygienia. Tällä tarkoitetaan kaikkia niitä käsiin kohdistuvia
toimenpiteitä, joilla pyritään vähentämään infektioiden ja niitä
aiheuttavien mikrobien siirtymistä käsien välityksellä. Terve,
kimmoisa iho antaa hyvän suojan mikrobeja vastaan.
Karhealla ja ihottumaisella iholla on todettu olevan enemmän
mikrobeja ja erityisesti taudinaiheuttajia kuin ehjällä ja
hyväkuntoisella iholla. Käsien peseminen jatkuvasti saippualla
kuivattaa ihoa ja siksi joskus on hyvä ottaa avuksi myös
muita, sairaalamaailmassa hyväksi havaittuja ratkaisuja.
Etanolipohjaiset ja glyseriinipitoiset käsihuuhteet ovat apu
käsihygieniaan erityisesti epideemisten infektioiden aikana,
jolloin käsihygienian tehostaminen on aina paikallaan.
Hyvä käsihygienia käsihuuhteita ja desinfektiopyyhkeitä käyttäen on helppoa. Reilulla huuhdemäärällä
tai desinfektiopyyhkeillä käsitellään iho niin, että
desinfektioainetta riittää kaikkialle käsiin, sormenpäihin,
sormienväleihin ja peukaloihin. Desinfektioaineen annetaan
itsestään kuivua.
Teksti: Leena Tiittanen, koulutuspäällikkö
Berner Terveys ja Tutkimus akatemia |
Tuotetietoa
Tuotetiedote koskien sikainfluenssavirusta (pdf) Berner käsihygieniatuotteet (pdf)
Berner desinfektiotuotteet (pdf)
Näin käytät käsihuuhdetta
1) Annostele reilusti käsihuuhdetta kuiviin ja näkyvästi puhtaisiin käsiin
2) Hiero huolellisesti kaikkialle: sormenpäihin, molempiin peukaloihin ja sormien väleihin
3) Hiero huuhdetta käsiin kunnes kädet ovat kuivat
Lisätietoa influenssa A(H1N1)v-viruksesta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Sosiaali- ja terveysministeriö
THL:n yleiset hygieniaohjeet
|